
Suomalaisista noin 1–2 prosentin on arveltu oireilevan ulkoilman sieni-itiöille, mutta allergisten määrää...
Suomalaisista noin 1–2 prosentin on arveltu oireilevan ulkoilman sieni-itiöille, mutta allergisten määrää...
Turun yliopisto on antanut siitepölytiedotteita jo 50 vuotta. Siitepölykauden aikana innovatiivisessa ja tarkassa...
Allergistyyppisiä reaktioita esiintyy jossain vaiheessa elämää jopa puolella suomalaisista. Allerginen nuha...
Sisäilman laatu vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden viihtymiseen, työtehoon ja terveyteen. Huono sisäilman...
Kesä ja siitepölykausi on tunnetusti allergioista kärsiville vaikeaa aikaa, mutta valitettavasti talvi...
Kesä ja siitepölykausi on tunnetusti allergioista kärsiville vaikeaa aikaa, mutta valitettavasti talvi...
Elimistöllä on oma puolustusjärjestelmänsä, joka suojelee sitä taudinaiheuttajilta kuten bakteereilta ja viruksilta...
Pohjoisen siitepölykartoille on ilmestynyt uusi kasvilaji marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia). Marunatuoksukin siitepöly...
Lievät siitepölyallergian oireet eivät ole este pihatöille, päinvastoin. Luonnossa oleskelu vahvistaa kehon immuunipuolustusta...
Urtikaria eli nokkosihottuma on monille nimenä tuttu, mutta sen oireista ja hoidosta saattaa liikkua ristiriitaista tietoa. Tähän artikkeliin...
Vietämme jopa 95 % ajastamme sisätiloissa, jonka takia laadukas sisäilma on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Tuoksultaan laadukas sisäilma...
Jokainen allergiasta kärsivä on varmasti kuullut yhtä sun toista allergiasta ja sen hoidosta. Lievittääkö hunaja siitepölyallergian...
Kun nenä vuotaa ja aivastuttaa, mistä tietää, onko kyseessä allerginen nuha vai flunssa? Allergisen nuhan tunnistamiseen ja hoitoon on hyvä…
2/2025, FI-ZI-2400037
Kysyttävää UCB:n lääkevalmisteista? Ota yhteyttä:
0800 9 13353 (maksuton numero)
+358 9 4273 3300 (maksullinen numero)
UCBCares.FI@ucb.com
www.ucbcares.fi
2/2025, FI-ZI-2500005