Marunatuoksukin siitepölyä saapuu syyskesällä meille ilmavirtojen mukana etelämpää Euroopasta. Tuoksukin kaukokulkeumat voivatkin jatkaa siitepölykautta omien allergialajiemme kukintakautta pidemmälle syksyyn, lokakuulle saakka. Erityisesti pujoallergikot voivat saada oireita tuoksukin siitepölystä.
Tuoksukkia tavataan myös kasvamassa satunnaisesti esimerkiksi Suomessa ja Norjassa. Marunatuoksukki ei ole vielä pystynyt lisääntymään näin pohjoisessa, mutta ilmaston lämpenemisen myötä tuoksukin siemenet saattavat tulevaisuudessa ehtiä kypsyä meilläkin.
Marunatuoksukki lasketaan haitalliseksi vieraslajiksi maailmanlaajuisesti. Alkuaan Pohjois-Amerikasta peräisin oleva tuoksukki on levinnyt viljan mukana Eurooppaan jo 1800-luvulla, mutta leviäminen näyttää alkaneen kiihtyä. Tehokkaasti leviävä tuoksukki on paitsi voimakkaasti allergisoiva mutta se myös vie tilaa levinneisyysalueensa muilta kasveilta ja aiheuttaa satotappioita maataloudelle.
Seuraa tuoksukin ja muiden allergisoivien kasvien siitepölytilannetta Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkossa.
8/2024, FI-ZI-2300009
Kysyttävää UCB:n lääkevalmisteista? Ota yhteyttä:
0800 9 13353 (maksuton numero)
+358 9 4273 3300 (maksullinen numero)
UCBCares.FI@ucb.com
www.ucbcares.fi
2/2025, FI-ZI-2500005